sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Field Day 2012


OH2AAB/P otti osaa SRAL field day 2012 1-2.9.2012-tapahtumaan ja oli omassa luokassaan (Multi OP / Single TX / QRP alle 5 W) ainoa osanottaja ja siis myös voittaja. Kilpailutiimissä oli 3 jäsentä; Harza OH7HL, Mikko OH2FXD ja Simo OH2FXI. Suuret kiitokset tiimille hyvästä tuloksesta ja voitosta.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Antenninvaihtotalkoot

Antenninvaihto-operaatio 9.11.2012 ammattikoulun katolla. Radiokerhomme tilat olivat ennen Lohjan ammatikoulun (nyk. Luksia) tiloissa, ja oli jäänyt vähän logistisia operaatiota tekemättä. Kirpeässä syys-säässä siis! Kuvissa OH2HL, OH2ZH, OH2BGR ja OH2EBV.











torstai 8. marraskuuta 2012

maanantai 5. marraskuuta 2012

OH2PO ARRL EME contest

Siitä on tullut jo perinne, että Lohjan Radioamatöörit osallistuvat ARRL:n järjestämään EME-kilpailuun OH2PO:n asemalla.  (EME=Earth-Moon Earth, eli radioyhteys "kuupompun" kautta) OH2PO/Matillahan on maailmankuulu EME-asema, joka yleensä voittaa maailmanmestaruuden UHF-taajuusalueella. Tänä syksynäkin asema osallistui kisaan, joka siis järjestetään marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
16 metrin lautasantenni
Sivuprofiili antennista


Ajan patinoimaa hienomekaniikkaa
CW-asema
JT65-asema
Tällä logilla taitaa tulla maailmanmestaruus. Jälleen kerran.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Teemailta 26.10. Kuuluvuustestit netin kautta (OH3GGQ)

Seuraava teemailta on 26.10. jolloin Sauli OH3GGQ kertoo mahdollisuuksista käyttää nettiä kuuluvuustesteihin.

Muuta tiedotettavaa lyhyesti: kerhomme antenneja kehitellään kovaa vauhtia...mastoja tulee nousemaan tämän syksyn aikana.

perjantai 24. elokuuta 2012

Kuvia elokuun 2012 antennitalkoista: 6m antennin teko.

Harri OH2HL kuvasi antennitalkoitamme 18.08.2012:

6m yagin teko - puomin poraus.
6m yagin teko - syöttöpisteen tuki työstettävänä. OH2BGR.
6m yagin teko - syöttöpisteen tuki paikallaan
6m yagin teko - puomi odottaa elementtejä.
6m yagin teko - elementtien katkaisua. OH2FWT ja OH2BGR.
6m yagin teko - syöttöpisteet puuttuu vielä.
6m yagin teko - syöttöpiste rakentuu.
6m yagin teko - syöttöpisteen rakenne.